Rush Factory Oyj - Liiketoimintakatsaus 1.1.-31.3.2024
Rush Factory Oyj
7.5.2024 klo 10.00
Yhtiötiedote
Ensimmäisellä kvartaalilla ei tänä vuonna järjestetty tapahtumia joten liikevaihtoa ei kertynyt raportointikauden aikana (2023: 0,304 miljoonaa euroa). Kuluvan kauden ensimmäinen tapahtuma järjestettiin Hampurissa 13.5.2024. Lipunmyynti ensimmäisen kvartaalin aikana oli yhteensä 0,930 miljoonaa euroa (2023: 1,492). Kaudelle 2024 kalenterissa on yhteensä 23 Color Obstacle Rush -tapahtumaa kun viime vuonna niitä järjestettiin 26.
Toimitusjohtaja Mika Metsämäki:
“Saksan tapahtumien osalta myynti on pysynyt aiempien vuosien tasolla johon voidaan olla tyytyväisiä, mutta erityisesti Englannin markkinalla myynti ei ole vetänyt suunnitellusti. Englannissa on kokeiltu hinnan vaikutusta myyntiin, mutta selkeitä lopputuloksia tästä ei vielä ole ollut mahdollista vetää joten jatkamme asian tutkimista. Englannin ensimmäinen tapahtuma Brightonissa oli suunniteltu pidettäväksi 11.5, mutta tämä on jouduttu siirtämään. Näitä tapahtumien siirtoja tulee aina silloin tällöin, myös aiempi tapahtuma tänä vuonna Dusseldorfissa jouduttiin siirtämään, sieltä löydettyjen toisen maailmansodan aikaisten pommien takia.
Raportointikausi Q1 oli tällä kerralla normaalista poikkeava ensimmäisten tapahtumien alkaessa vasta huhtikuun puolella. Siirsimme kauden aloitusta osin pääsiäisen, osin kevään hieman turhan kylmien säiden vuoksi myöhäisemmäksi. Tapahtumamäärä on myös tänä vuonna pienempi kuin aiempina vuosina tuoden kustannussäästöjä ja viime vuodenkin tapaan keskittymisestä parhaisiin kaupunkeihin. Kustannussäästöjä on haettu myös siitä että toimimme tänä vuonna yhdellä kiertueella, aiemman kahden sijaan. Jätimme myös tänäkin vuonna kalenteriin suuria tapahtumia Saksassa kauden loppupuolelle jolloin näihin on pidempi myyntiaika. Tämä strategia on tuntunut toimivalta pandemian jälkeisinä vuosina joten pysymme tässä varmaan jatkossakin."
Lisätietoja:
Mika Metsämäki
Toimitusjohtaja
Rush Factory Oyj
+358 44 5544 894
Hyväksytty neuvonantaja: Aalto Capital Partners Oy, puh. 050 539 47 81
JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy, Keskeiset tiedotusvälineet
Rush Factory Oyj
Rush Factory on kansainvälinen elämystehdas, joka kehittää ja toteuttaa ainutlaatuisia tapahtuma- ja elämyskonsepteja. Raumalta lähtöisin olevan Rush Factoryn kansainväliset hyvinvointipainotteiset liikunta- ja elämystapahtumakiertueet ovat tarjonneet hauskanpitoa ja unohtumattomia elämyksiä jo yli 400 000 asiakkaalle vuodesta 2015 alkaen. Rush Factoryn kasvua ja liiketoimintaa tukee Yhtiön liiketoimintamalli, joka haastaa alan perinteisiä toimintamalleja ratkomalla tyypillisiä tapahtumatuotannon ja toteutuksen ongelmakohtia mm. vähentämällä ulkoistamisen aiheuttamia riskejä ja kustannuksia, sekä olemalla riippumaton tapahtumapaikasta tai esiintyjästä. Tämän lisäksi Rush Factoryn liiketoiminnan liikkuva luonne ja kyky tuoda ainutlaatuisia tapahtumaelämyksiä sinne missä asiakkaat ovat, mahdollistavat sen riippumattomuuden markkinoiden suhdanteista.
Legal Disclaimer:
EIN Presswire provides this news content "as is" without warranty of any kind. We do not accept any responsibility or liability for the accuracy, content, images, videos, licenses, completeness, legality, or reliability of the information contained in this article. If you have any complaints or copyright issues related to this article, kindly contact the author above.